Kullankaivaja

Kultaretki Kutturaan 2010, loput päivät ja paluu

2010-07-26T20:20:00.000+03:00

Niin siinä sitten kävi, että ahkerien päivien määrä loppui ja lopulta muututtiin tavalliseksi turistiksi.

Tuli käytyä Norjan puolella ajelemassa. Hämmästyttävää, mutta ihan pohjoisin tie Ifjordista itään on kokemassa todellisen muutoksen, kun siitä tehdään kaksikaistaista tietä ja oiotaan reittiä läpi tunturien ja laaksojen.

Kaikki kiva kuitenkin loppuu aikanaan ja paluumatka piti tehdä. Sekin muuttui vielä kertaalleen, mutta lopulta väsyneenä - joskin onnellisena - päästiin lomareissulta takaisin kotipuoleen. Ensimmäisenä aamuna oltiin sitten matkasat uupuneita ja silmät karheinta pitkästä ajamistasta, mutta - joskin onnellisena - loma teki sen, mitä on kohtuullista pitää loman todellisena mittarina: olen unohtanut suurimman osan järjestelmien salasanoista.

Toivottavasti helppari on tottunut siihen, että loman jälkeen kysellään aktivoidaan tilejä. Itselläni se kohtalo on maanantaina tiedossa, kun pitää nöyrtyä ja kauniin kohteliain sanakääntein tunnustaa alkava mikä-se-nyt-olikaan, kun sen seitsemään järjestelmään ei enää pääse. Tuosta tulee se pehmeä lasku arkeen.

Silti kaikesta ei pääse eroon, mistä haluaisi, ja toisinaan menettää sellaista, josta ei ikinä haluaisi luopua. Onneksi siinä joessa on vettä ensi vuonna.

Kultaretki Kutturaan 2010, 17. päivä

2010-07-17T20:56:00.000+03:00

17. päivä

Fillari vuotaa. Yön aikana katosi melkein baari kumista, joten piti etsiä paikkausta. Sellaista palvelua ei viikonloppuna täältäpäin saa, joten ensimmäistä kertaa kaikkena sinä aikana, jota autontapainen on ollut käytettävissäni, tuli vararengas käyttöön.

Ilman rengasta on vähän hankala liikkua, joten suunnistin tutulle valtaukselle kaivajaporukan kanssa ja poltimme kantoa kahvia hörppien. Siinä tämä päivä suurimmaksi osaksi menikin. Erilainen lauantai tämäkin oli sitten lopulta.

Kultaretki Kutturaan 2010, 16. päivä

2010-07-16T19:58:00.002+03:00

16. päivä

Jokaisessa retkessä tulee vähintäin yksi päivä, jolloin koko retken miellekyys asetetaan vähintäin kyseenalaiseksi. Luulen, että tänään oli oman retkeni juuri tällainen päivä. Pienet nyanssit ja värikirjoa laajentavat tapaukset voi jättää huoletta pois, ja silti tämän päivän aiheista riittää aihetta keskimittaiseen romaaniin tai novellikokoelmaan.

Päivähän alkoi jo 03:15, kun yli-innokas aurinko valaisi koko asuntoni itään antavista ikkunoista kuin isohkon teollisuuslaitoksen käyttämä valaistus olisi kokonaan suunnattu tähän muutaman neliön tilaan. Ilma tosin oli miellyttävän viileää, koska olin jättänyt tuuletusikkunan auki, mistä syystä sisällä oli vain +15C. Hyvän peiton alla tuo ei ole ongelma, mutta valolta suojautuminen peiton alle tuo mukanaan joitain muitakin ominaisuuksia, jotka eivät edistä unen tarpeen tyydyttämistä. Onneksi reilun tunnin valvotettuaan aurinko piiloutui paksun pilviverhon taakse, joka tarkoitti asiaankuuluvia valomerkkejä kesäisen sateen saattelemana.

Tämän päivän ohjelmaksi oli suunniteltu käyminen valtauksilla, ja niinpä ensiksi suunta oli yhteisvaltaukselle, jossa liiton jäsenenä saa huuhtoa kultaa. Ihan kiva juttu, reitti onnistui hyvin, vaikka tie oli sateiden jälkeen monttuinen. Olettaisin, että kyseisellä valtausalueella on arvometalleja, koska niinkin etäinen paikka oli täynnä autoja ja leiripaikkoja niin paljon, että tuskin sain autoa paikalla käännettyä. Sen verran vapaata tilaa, että auton perän sai hieman reitiltä sivuun, oli toki, mutta kun edellytys on vielä se, että perän saa auton mukana tulevalla voimanlähteellä siitä pois, niin se karsi kääntöpaikat yhteen. Tuon käännön jälkeen olen irroitettavan koukun muovisuojaa köyhempi.

Suunta oli sitten toinen yhteisvaltaus, jossa väentungosta oli huomattavasti vähemmän. Muutaman hehetaarin alueella näkyi vain puolitusinaa leiriytyjiä. Tämä vaikutti lupaavalta aina siihen asti, kunnes oli montusta neljäs vaskoolillinen huuhdottavana.

Jotta ymmärtäisitte tapauksen kokonaisuutena, niin ensiksi pitää hieman kertoa huuhtomisen ergonomiasta. On miellyttävää huuhtoa pienessä virtauksessa, joka kuljettaa maan mukana tulleen humuksen pois ja pitää veden sopivan kirkkaana. Tätä varten on hyvä paikka sopivan hiljainen suvanto, jonka törmälle on istumalihasten nautinnon vuoksi hyvä asettaa joku alunen, koska maakosteus voi olla haaste pyykinpesuvaiheessa ja imeytynyt suovesi tuottaa näön lisäksi myös hajuaistein havaittavia ominaisuuksia, joita ei ole kiva viedä joelta lähtiessä autonpenkkiin. Toinen huomattava juttu on joen uoman syvyys siinä törmän kohdalla. Itselläni on tapana käyttää sen säätämiseen luonnon antimia, eli saappaan alle sopivia kiviä, joilla estän saapasta juomasta liikaa vettä.

Kun saapasta paljon käyttää, niin kumi kuluu ja pohjassa olevat lamellit heikkenevät kyvyssään pureutua alla olevaan maahan kiinni. Näin oletan onnettomuusraportissani lukevan, kun astuessani puroon laittamalleni tukikivelle askelma hieman horjahti ja jalka luisti ottamaan tukea joen pohjasta. Koska siinä kohtaa joen pohja on pinnasta noin 50 cm päässä ja saappaalla vartta vain 40 cm, niin tuo erotus takasi sen, että ylimääräinen tila täyttyi joen yleisimmällä komponentilla, eli suovedellä. Olipas hienosti selittetty, että mulin munaskuja myöten.

Tästä oli välittömänä seurauksena se, että saapas upposi alla olevaan hiekkaperäiseen pohjaan hieman oletettua syvemmälle, jolloin saappas tunnetusti imeytyi maahan kiinni. Tämän irrottaminen yhdellä, nyt jo noin 60 cm korkeudella olevalla jalalla ponnistaen pitäen samalla kaksin käsin vaskoolillista santaa sylissä, tuotti tasapainoaistille erittäin kovan haasteen.

Jokaisella mekaanisella laitteella on oma viitekehys, jonka parametrien määräämissä rajoissa laite voi toimia ja tuottaa sellaista tulosta, jota on kohtuullista laitteelta olettaa. Minusta tuntuu, että tässä tapauksessa tasapainoastin viitekehys tuli ylitettyä, jonka johdosta liikettä korjaamaan tarkoitetut lihakset - ne vähät joita mukanani kannan - eivät saaneet riittävää informaatiota ja toimintaohjetta. Lopputulos oli joen pohjaan jääneen, maahan uponneen jalan toimiminen sarana-tyyppisesti ja aiheuttaen näin koko laitoksen kaatumisen - juuri niin: ei maalle vaan joelle päin. Suurehkon lukko-kiven heiton tapaan tuotin vastaavanlaisen äänen rojahtaessani siihen niin tutuksi tulleeseen veteen, joka +6C lämpimänä tervehti kullankaivajaa koko pituudelta. Tässä on varmaan selitys koko illan jatkuneeseen aivasteluun, vaikka samantien oli syy lähteä kaivamasta vaihtamaan autossa aina mukana oleva kuiva vaatekerta.

Eikä tässä vielä kaikki ole, jos niin luulitte. Lähtiessäni Kutturasta kothi majoitustilaa huomasin, että yhdestä autonrenkaasta puuttuu ilmaa juuri sieltä alapuolelta. Muut olivat suhteellisen hyväkuntoisia, mutta tämä yksi rengas ilmoitti mittarille, että siinä on vain 0,8 baaria paineita. Varovasti nilkuttaen itse ja autolla pääsin onneksi lähimmlle huoltoasemalle 30 km päähän, jossa onnistuin korottamaan vannetta pois maantien välittömästä läheisyydestä. Odotan vain huomisaamua, että näen, onko vanteella vielä taipumus laskeutua alaspäin.

Niin että tänään hetken aikaa mietin matkan miellekkyyttä, mutta tulin kuulemani väitteen "koettelee vaan ei hylkää" jälkeen jo hieman enemmän huumorilla suhtautumiseen tämän päivän tapahtumiin. Voinen vain todeta, että olen kylpenyt kultani kassa samassa vedessä - se jos mikä on todellista asialleen omistautumista.

Kultaretki Kutturaan 2010, 15. päivä

2010-07-15T22:08:00.000+03:00

15. päivä

Aamulla oli +7C lämmintä, joka lupaili miellyttävämpää työpäivää. Eilinen lauluilta vei sen verran voimia, että piti lepäillä hieman pitempään kuin tavallisesti.

Ensimmäisenä joella vaskattiin ränniin saatu santa, ja tästä tuli pieni ilon päivä. Pientä hengetöntä tuli kuutisenkymmentä hippua ja epidoottia puoli kourallista. Almandiini oli kovin pientä, 1 - 1,5 mm kokoista lähinnä ja osa kovin vaaleaa. Huomenna pitäisi varmaan koittaa vielä jatkaa samasta paikasta, tai sitten poiketaan uuteen paikkaan.

Loppupäivästä tehtiin retki Luttojoelle. Samoinpäin joki virtasi kuin viimeksi ja eipä siellä ollut muita muutoksiakaan tapahtunut.

Nyt on kuitenkin jälleen levon vuoro.

Kultaretki Kutturaan 2010, 14. päivä

2010-07-14T21:00:00.000+03:00

14. päivä

Koittakaahan arvata, mitä löytyi tänään kaivuumontusta, sieltä ihan pohjalta, heti ensimmäisellä katsomisella.

Vettä. Sitä oli reilu puolisen metriä montussa, josta piti kaivaa. Montun toisella reunalla on juotti, johon piti sitten lapioida vettä, koska juotti juottaa veden pois. Sen verran runsaasti sitä oli, että aamupäivän kaivamisessa pohjalla oli koko ajan hieman vettä, joka sitten loiskui ja tahri kaikki paikat.

Sinällään onnellinen sattuma kävi puolen päivän jälkeen, että lapiossa tullut kivi tukki rännin, josta lensi koko virtauksen voimalla vasemmalle puolelle kaikki pumpattu vesi, ja koittakaahan arvata, kummalla puolella minä olin - juuri niin, siellä vasemmalla puolella. Paljon siihen ränniin tulee vettä, kun se parin - kolmen sekunnin aikana kastelee kaivajan. Piti siitä lähteä vaihtamaan kuiviin, ja päivän kaivaminen jäi siihen.

Puolen päivän jälkeen poikkesin Kaunispäällä kahvilla, ja oli mahtava ukonilma katseltavana. Muutenkin, kun pilvet kulkevat läheltä huippua, niin se on näkemisen arvoinen, mutta että vielä salamat ovat vastaavasti lähempänä, tekee siitä harvinaisen luonnonilmiön. Valitettavasti, kun vettä tuli kuin kahdesta saavista kaatamalla ja kamerat olivat autossa, niin luonnonilmiöiden bongailuintoni on uutta kastumista pienempi, joten tästä ei ole kuvaa.

Loppuillasta oli kioskilla lauluilta, jota kävin kuvaamassa. Satoi edelleen ja se varmaan karkotti osan katsojista pois. Laittelen kuvia ja videoita, kun saan materiaalia valmiiksi.

Kultaretki Kutturaan 2010, 13. päivä

2010-07-13T22:02:00.000+03:00

13. päivä

Tänään oli luppopäivä, koska viime öinen sade täytti kaivuukuopan. Nyt se on jo niin syvä, että saappaanvarsi ei riittäisi sitä koittamaan kuivana.

Pitipä tuossa sitten suunnistaa Utsjoelle tuttuja morjestaan. Siinä tämä päivä sitten menikin, matkalla kahvitellessa ja maisemia katsellessa.

Onhan tuota satoa jo sen verran, että on makuun päässyt. Kun tuon kaivannon saisi loppuun siistittyä, niin voisi vaihtaa paikkaa.

Kultaretki Kutturaan 2010, 12. päivä

2010-07-12T21:48:00.000+03:00

12. päivä

Tänään taisi olla kuumin päivä päätellen paarmojen lukumäärästä. Olen nähnyt muutamia paarmoja, enemmän paarmoja, paljon paarmoja, mutta tämän päiväistä paarmamäärää kuvatakseni pitäisi käyttään hyvin voimakasta alatyylin määritelmää paarmojen määrästä.

Tuli sitä aamupuolella sen verran kaivettua, että joitakin mielenkiintoisia kiviä löytyi ja paidasta päätellen litrasta puoleentoista hikeä saatiin aikaiseksi. Iltapäivän sää oli sen verran kuumaa, että tällä kunnolla ei ole syytä riskeerata lämpöhalvauksen ja pumppuongelmien kanssa. Niin siis, pumpulla en tarkoita nyt sitä vesipumppua. Kivistä ei ole nyt vielä kuvaa, kun ne jäivät sinne montun penkereelle, mutta yritän saada jotain jälleen.

Vesipumpulle tuli muutakin käyttöä, kun löytyi letkusuutin. Viimeisen viikon aikana on satanut niin paljon, että nuo soratiet ovat löystyneet ja ketunhiekka on lentänyt joka auton jokaiseen koloon. Kun lokasuojassa vapaa tila pyörällä on vähentynyt nähtävästi, niin laitoimme pumpusta vettä, jolla saatiin huuhdeltua santaa pois. Hyvin tuo auto tuntui keventyneen ja pientä sadistista mielihyvää tuotti autoa huuhdellessa veden pirskottuminen ympärille patistaen paarmoja ottamaan tur-val-li-suus-vä-li-ä pesijään.

Ei näytä tuottaneen kovin paljoa hyötyä tuo pirskottelu. Nilkassa olevista paukamista ja parista isommastakin puraisusta päätelleen voinee todeta, ettei minulla liene välitöntä huolta veriarvoistani, kun tuntuu neste kelpaavan muillekin vielä.

Hyvin olen koittanut nesteytyksen pitää tasapainossa, tai ehkä enemmän plussalla. Tulin tuossa reissulla juoneeni lähteestä tulevaa vettä ja hetken aikaa tuntui, kuin suun sisäpinta ja hampaat olisivat jäätyneet hetkeksi. Mittaria ei ollut mukana, mutta jäävesiautomaattien vesi tuon rinnalla tuntuu lähinnä haalealta teeltä.

Kultaretki Kutturaan 2010, 11. päivä

2010-07-11T19:56:00.000+03:00

11. päivä

Tänään oli jälleen lepopäivä, paitsi mitä nyt piti liiton valtauksella poiketa jutustelemassa. Tunnustan, poikkesin pari vaskoolillista koittaan yhdestä montusta. Kivilajit tuntuivat kovin erilaiselta ja kvartsi oli selvästi terävämmin lohjennutta. Pyöreitä tai kuluneita pintoja kivissä oli tosi vähän - painvastoin. Tuo tuli selväksi siinä vaiheessa, kun luulin liiskanneeni imemiset hoitaneen hyttysen, mutta selvisikin, että kyse oli kvartsin viiltäåmästä haavasta.

Jokivesi oli kymää. En tarkoita kylmällä mitään sellaista jäävesiautomaatista saatavaa vettä, vaan kylmää siinä mielessä, että parissakymmenessä sekunnissa oli joessa liotettu haava umpeutunut.

Kuuntelin uutisia ja mielessäni totesin valinneeni loman ajankohdan ja sijainnin kohtalaisen hyvin. Täällä on ollut sellaista +18 - +23 C päivälämpötilaa, joka eroaa selvästi tuosta +25 - +30 C helteistä. Ja jos tuo lämpö vaikuttaa liialta, niin +4 - +8 C jokivesi kummasti viilentää oloa. Puolikuutiota maata rännin heitettyä on viilentävää vaskoolata pari kertaa suoraan, koska saa liottaa jalkoja tuossa vedessä. Siinä sitä ekologista ilmastointia jäähdytykseen, ja samalla olet voinut saada jopa gramman kultaa ja olet nostanut infarktiriskiä ehkä vain kaksinkertaiseksi.

Huomenna onkin sitten viimeinen urakka tähän rännilliseen. Tuntuu, että tuosta paikasta sato hiipuu, joten tämä rännillinen ratkaisee paljonkin. Nyt kuitenkin lepoa niveliin ja kipeisiin paikkoihin, joissa en tiennyt olevan edes paikkaa.

Kultaretki Kutturaan 2010, 10. päivä

2010-07-10T19:54:00.000+03:00

10. päivä

Tänään aamusta oli sen verran mukava sää, että saatiin ränniin tavaraa lisää. Puolen päivän jälkeen lämpö meni taas yli kohtuullisen, ja kun joessa vilvoittelu ei paljoa riittänyt, niin touhu piti tauottaa jälleen.

Sen verran näytti tulleen satoa, että oli ihan hyvä mieli lähteäkin. Muutamia korukiviä näytti tulleen, joista mainittakoon epidoottia ja almandiinia. Muitakin mielenkiintoisia sielä tuli esille, mutta oma kivituntemukseni ei riitä luokittelemaan niitä muuten kuin yli ja alle nyrkinkokoisiin.

Sään ollessa vielä liian kuuma kaivamiseen piti poiketa Palsinojalle katsomaan tuttuja kaivajia. Olihan niitä siellä kaivautuneena parin metrin syvyyteen. Tuli sieltä kuviakin otettua ja niitä voi katsella täältä:
http://picasaweb.google.com/ReissuPetri/Palsinoja2010

Nyt vain vielä saunaan ja viettään iltaa. Huomenna onkin taas vuorossa vapaapäivä, jolloin nukutaan pitkään ja katsellaan kiireisiä ihmisiä juoksemassa ja pakottamassa itseään pitämään lomaa. Niitä on täällä nähty ennenkin.

Kultaretki Kutturaan 2010, 9. päivä

2010-07-09T20:47:00.000+03:00

9. päivä

Sadepäivä aamusta asti, joten joelle ei ollut syytä mennä. Sade ei sinällään kaivamista haittaa, muta kaivajaa se haittaa kastelemalla kaivajan joka puolelta. Niin iso hinku kullan perään ei sentäs ole, että pitää hampaat irvessä kaivaa. Hupiahan tämä, sanoi hän, ja piti pyykkipäivää. Onneksi kone hoiti senkin osuuden, joten aikaa jäi poiketa Inarissa asti tuliaisia etsimässä.

Loppupäivästä sää jo paranikin ja lämpeni parisen astetta. Poikkesin sitten tuonne Kaunispäälle, jossa oli riekko poikasineen retkellä. Poikasia näytti olevan kuutisen kappaletta vielä.

Kuviakin on nyt lisätty ja ne on nähtävissä täällä:
http://picasaweb.google.com/ReissuPetri/Lappi2010#

Kultaretki Kutturaan 2010, 8. päivä

2010-07-08T23:28:00.001+03:00

8. päivä

Helle jatkuu ja joella on jokseenkin tunkkainen olo. Lämpötilan noustua paarmat ovat lähteneet liikkeelle muutamin sadoin tuhansin joukoin. Onneksi ne eivät pysty puremaan vaatteen läpi, joten sen suhteen on suoja olemassa. Hikinen niska on kuin kärpäspaperia, johon tarttuu maasta pölähtäviä, lapion lavan vauhdilla ilmaan lennättäviä santakokkareita yhtä hyvin kuin ohi kiitäviä mömmähäisiä. Ilman juomapulloa joella kaivaessa muuttuu rusinaksi.

Eilisiltainen ja öinen sade on nostanut joessa vedenpintaa huomattavasti. Laskimme siinä, että joessa kulkee nyt tunnissa tuhatkunta kuutiota vettä. Väriltään se on punaruskeaa suovettä, jota yläpuolisesta suosta tulee. Joen törmällä on ollut penkassa kivi, jonka päällä on ollut hyvä istua vaskoolilla huuhtoessa. Nyt sen kiven päällä on 20 cm vettä, eli piti tuossa aamulla rakentaa ensin uusi huuhdontapaikka.

Vanhaan kaivuupaikkaan oli tullut myös suovettä saaden sen paikan näyttämään lähinnä huonolta ankkalammelta. Sen vuoksi - siis ei ankan vaan montun täyttymisen vedellä - piti vaihtaa paikkaa. Siihen meni reilu tunti, kun saatiin ränni toiseen paikkaan.

Sain muutaman kuvan otettua, mutta enää en jaksa niitä tuonne laitella. Huomenna on tulossa sadepäivä, joten ehkä silloin olisi enemmän aikaa laitella.

Kullankaivajien kioskilla kävi linja-auto. Eräs vanha linjuri toimii kullankaivajan majana, jota nyt olivat siirtämässä toiseen paikkaan. Hyvin tuo viitisentoista vuotta seissyt auto lähti käyntiin ja liikkui. Siitä on kuva, kun bussi on kioskilla parkissa. Näätte sitten, kun tuon saan, että millainen auto oli kyseessä.

Vaan nyt on levon vuoro. Touhu jatkuu jälleen seuraavassa numerossa.

Kultaretki Kutturaan 2010, 7. päivä

2010-07-07T20:54:00.000+03:00

7. päivä

On aika väsy olo, kun tätä kirjoitan. Aamusta aikasin oli hyvä sää ja piti joella olla sitten aina niin kauan, kun vain sää salli. Sade tuolla iltapäivästä alkoi ja se lyhensi työpäivän pituutta. Jotain kuitenkin löytyi.

Poikkesin katsomassa rumpuränniä, jos sellaista innostuisi ottamaan käyttöön. Hinta oli kohtalainen, mutta tuo oli sen verran rohean kokoinen, että liikutteleminen paikalle ja pois olisi ollut aika kova urakka, joten pitää vielä etsiskellä lisää.

Eipä tuollaisen rumpurännin rakentaminenkaan olisi kovin vaike urakka. Pitää vielä mietiskellä sitäkin vaihtoehtoa, jos vain sopiva moottori löytyy. Katselin kokonaan veden voimalla toimivaa rumpua, jossa vesipyörä pyörittää vielä rumpuakin. Käsipelillä kaivaessa tuo rumpu ei nyt niin kovalla kuormalla ole, joten varmaan se voisi olla toimiva vaihtoehto.

Kohta pitää mennä lepuuttelemaan kipeitä paikkoja, mutta vielä pari kuvaa. Ensin almandiinin raakakiveä, jota löytyy myös Lapista. Voit googlata almandiini-sanalla, niin näet, millaista kiveä se on sitten hiottuna.

Tässä vielä kolme kultahippua, jotka sain tänään. Ne on vielä pesemättä ja hapottamatta, jossa tuo ruskea humus ja messinginvärisyys katoaa.

Kultaretki Kutturaan 2010, 6. päivä

2010-07-06T19:57:00.000+03:00

6. päivä

Helle jatkui tämänkin päivän. Miten sen ottaa, onneksi tai ei, mutta eilinen jääkaapin korjaus ei tehonnut, joten sinne joelle ei päästy tänään niin täydellä teholla, kuin mitä olisi suotavaa ollut jo. Mutta kun putkissa on vikaa, niin putket pitää korjata.

Läheltä löytyi lainaksi kompressori, jolla saatiin paineilmaa putkiin ja sinne vuoden aikana hilseillyt roska pois. Hyvin tuo tehosi päätellen letkun eteen laitetusta suodattimesta.

Täällä on näiden puhdetöiden osalta osattava varustautua sopivin välinein ennen tänne lähtemistä. Lähin varaosaliike on nelisen kymmenen kilometrin päässä ja sinne tavara tulee parin sadan kilometrin päästä. Onneksi on koneetkin sen verran yksinkertaisia, että rautalangalla ja yleisöljyllä pärjää puolessa tapauksista.

Kuvaamaan ei aikaa riittänyt, valitettavasti. Jos yhden eilisen kuvan kuitenkin laitan, eli puunoksalla kasvavaa luppoa:

Kultaretki Kutturaan 2010, 5. päivä

2010-07-05T23:02:00.000+03:00

5. päivä

Tänään oli ensimmäinen merkki siitä, että loma alkaa vaikuttamaan. Tavallisesti 06:29 herättyäni nukuin uudelleen, en viittä minuuttia vaan pari tuntia. Aamulla herätyksen suoritti aurinko paistamalla keskipäivän malliin heti aamusta ja lopputulos oli sen mukainen.

Päivä alkoi helteisesti, joten ihan täyttä varmuutta kaivamisen jaksamisesta ei ollut. Onneksi aluksi oli jälleen leirivaunun huoltoa tiedossa. Talven aikana putkiin oli kertynyt kondenssivettä, joka oli ruostuttanut niitä. Nyt ruoste lähti liikkeelle ja tukki suodattimia. Tällainen talkkarin homma on jokavuotinen aloitusriitti.

Onneksi mukaan oli tarttunut makkaraa, mikä on hyvä lahjus luontokuvaukselle. Kuukkeli on utelias lintu ja sitä uteliaammaksi tulee, mitä paremmat ovat jaettavat eväät. Olen kuullut tarinoita, joissa kuukkeli on osannut poimia tavallisen tankomakkaran ja lihaisaksi mainostetun makkaran välillä niinkin hyvin, että tavallinen tankomakkara on kelvannut vasta parin tunnin kuluttua, kun lihamakkara on kadonnut parissa minuutissa. Hyvä eväs kuitenkin molemmille maistui, ja nykyisen habitukseni ei antanut mahdollisuustta samanlaiseen ateriointipaikkaan, kuin mihin kuukkeli pystyi.

Puolen päivän jälkeen mittari näytti paria kymmentä astetta lämmintä, joten joella kaivaminen olisi suurin piirtein saanut aikaan jotain yhtä vuolasta veden virtaamista otsalla, joten terveydellisistä syistä lähdettiin katsomaan Sotajoen länsipuolella olevaa kaivuupaikkaa ja kammia. Kammi oli hehkeimmät vuotensa jo nähnyt, mutta antoi silti kuvaa siitä, millaista touhu on ajallaan ollut.

Iltapalaksi olikin sitten jälleen villisika-makkaraa, ja tällä kertaa saatiin kuvaa isommasta erästä kyseistä tuotetta.

Minua toisinaan ihmetyttää perusteet, joilla matkalle lähdetään. Olenko ymmärtänyt jotenkin loman tarkoituksen eri tavalla, kun kuuntelin majapaikan ikkunasta ohi kulkevaa seuruetta, josta kuului toivottomalla äänensävyllä lausutut sanat "mä en enää jaksa tätä, jatkuvaa valittamista". Ääntelyn suunnasta päättelin sen lähteen menevän kohti Saariselän keskustaa, jossa tähän aikaan on auki lähinnä a-marketin tuotteita kauppaavat liikkeet. Toivottavasti sieltä löytyy sopivaa lohtua jaksaa arkista elämää sen jälkeen.

Päivän muuksi saldoksi voisi todeta saunassa nilkoista lasketut parisenkymmentä ruokitua nälkäistä suuta oletuksella yksi punainen laikku per kärsä.

Kultaretki Kutturaan 2010, 4. päivä

2010-07-04T17:51:00.000+03:00

4. päivä, lepopäivä

Tänään oli lepopäivä. Eilinen retken paluu meni sen verran myöhäiselle, että tämä päivä oli soveliasta pitää lepotaukona. Pitää sitä luonnollekin antaa hetki rauhoittua kaivuun metelistä. Itsekin on hyvä hetki pysähtyä kuuntelemaan, mitä luonnolla on kerrottavana. Ehkä se paljastaa sivulauseen äänenpainossa, mistä ensi viikolla kannattaa kaivaa.

Aamupäivän aikaan kuitenkin poikettiin valtaukselle, jossa oli vuorossa pientä laitehuoltoa. Muutamia putkia piti näperrellä kuntoon, kun olivat jo sen verran kuluneita, että ehkä ne eivät kestäisi seuraavan viikon käyttöä enää. Harmittavan unohduksen vuoksi jäi muutamat kuvat ottamatta, mutta tilanne on korjattavissa huomenna. Unohdin ottaa mukaan muutaman makkarapalan kuukkelille, joka jo parin päivän ajan on käynyt läheisellä oksalla katselemassa etelän miehen puuhastelua, kummissaan katsellut ja odotellut tuliaisia. Huomenna pitää tilanne korjata ja ottaa muutama makkarapala matkaan. Katsotaan sitten, miten kuukkeli suostuu poseeraamaan.

Lepopäivän perinteisiin kuuluu myös ulkona - siis ei itse valmistettu - lounas. Poropihvi sienikastikkeella oli tämän päivän valinta. Ihan tuhti annos, jolla sai siirrettyä nälkää tunteja eteenpäin.

Loppupäivän ohjelmaan kuuluu enää vain sauna, lekottelua ja löhöilyä sekä valikoima hedelmiä. Ehkä yritän katsella ikkunasta, näkyisikö nyt niitä kuuluisia kaksihäntäisiä oravia.

Kultaretki Kutturaan 2010, 3. päivä

2010-07-03T23:59:00.000+03:00

3. päivä

Aamusta oli jo ihan erilainen ilma, kuin aikaisemmin. Mittarissa näytti olevan +40 C, mutta liiat selittää auringon suora paistaminen mittariin. Hyvä niin, koska tuossa lämpötilassa täällä olisi maailmankirjat enemmän kuin sekaisin.

Päivän aluksi saatiin pumput ja rännit paikalleen, ja vähän päästiin koittamaan menoa. Hyvin se santa nousi ränniin ja muutamista vuotokohdista huolimatta saatiin joesta vettäkin reilun sadan metrin päähän rännille. Muutama lapiollinen piti siinä vielä koittaa, että touhuun tuli tuntumaa. Ensimmäisen vaskoolillisen tosin otin maasta suoraan, että huuhdontapaikan asetukset - istumapaikan pehmuste ja saappaanaluskivi - saatiin säädettyä. Hyvin pientä hengetöntä tuli, joten sitä grammoissa mitattavaa pitää vielä kaivaa jonkin verran.

Siinä lähellä oli jälleen tervanpoltto menossa, joten tottakai sinnekin piti poiketa. Hyvin sitä tervaa alkoi tulla, kun jo kuutisen tuntia oli pannua lämmitetty. Touhun kruunasi kunnon panukahvi. Nyt on taas tuliaiseksi litra luonnontervaa.

Kaamasessa tuttu rakensi kesämökkiä, jota piti vielä poiketa katsomassa. Siellä lammen rannalla oli tulossa komea huvila, jonka perustukset oli jo tehty. Siinä polun varrella oli uunilinnun pesä. Asukas kertoi, että oli edellisenä päivänä ihmetellyt hiljaiseloa pesässä, ja oli sitten huomannut kaikkien neljän poikasen menehtyneen.

Paluumatkalla poikkesin Kaamasen Kievarissa. Olen siellä käynyt viimeksi parisenkymmentä vuotta sitten, joten piti paikan tilanne katsastaa. Hyvin monelta osalta oli samanlaista menoa, ehkä hieman siistiytynyt paikka. Palvelu paikalla pelaa näin hyvin, että siinä toimii vähäisten postin ja ensiavun palveluiden lisäksi oleellisempia noutopisteitä:

Nyt on kuitenkin päivä pulkassa ja pitää mennä pesulle. Tervan tuoksua moni voi pitää kivana, mutta kun kaikki vaatteet ja äijä itse munaskuita myöten haisee tervankuselle, niin ehkä sen aromilliset ominaisuudet eivät kaikkia miellytä. Sanotaan, että parilla kolikolla saa bussilipun, mutta valkosipulilla aina istumapaikan. Tiedoksi niille, jotka eivät valkosipulia voi sietää, niin tämä aromirikas luonnontuote voi savunhajuisen sivuhajun myötä saada aikaan saman lopputuloksen, joskin jälkipuheet muiden matkustajien taholla voi muuttua arvostelevien argumenttien suuntaan.

Kultaretki Kutturaan 2010, 2. päivä

2010-07-02T22:13:00.001+03:00

2. päivä

Yöllä kello 04 lämpötila oli nollassa. Siitä sitten aina tuonne klo 10 paikkeille satoi vettä, joskus hiljempaa, joskus kovempaa, mutta saattoi sitä tulla hetkittäin kuin kahdesta saavista kaatamalla. Aamulla klo 08 mennessä oli jo lämmennyt viiteen asteeseen.

Sateen hieman hellitettyä alettiin lounaan valmistelu. Sellaiseksi oli saatu villisika-makkaraa, jota sitten nuotiolla kypsennettiin. Maukasta se oli ja miellyttävästi riistan makuista.

Siinä samaan aikaan ilmakin alkoi muuttua kuivemmaksi ja pilkahti aurinkokin sen verran, että kävi näyttäytymässä, että on vielä olemassa.

Tuttu kullankaivaja valmisteli lähellä tervanpolttoa, joten ohjelma jatkui siihen tutustumisella. Paikalla oli oikea nähtävyys: sauna. Eikä vain mikä tahansa sauna ollutkaan kyseessä, vaan vaunusta rakennettu saunaosasto. Kullankaivaja itse esittää julistetta, joka käsittelee saunasta tehtyä filmiä.

Saunaan oli rakennettu ihan oikeat lauteet:

Kiuaskin pitää saunassa olla ja tällainen se on vaunusaunassa:

Lopulta päivä oli jo sen verran pitkälle päässyt, että oli aika vetäytyä takaisin majapaikkaan huoltamaan itsensä ja varusteet seuraavaa päivää varten - ja tietenkin kirjoittamaan tämän päivän teksti.

Huomiselle oli suunnitteilla sitten varusteiden kasaaminen ja ensimmäinen kokeilu. Pitää testata, miten rännit ja pumput jaksaa talven jäljiltä, vai onko korjattavaa vikaa tullut laitteisiin.

Kultaretki Kutturaan 2010, 1. päivä

2010-07-01T16:17:00.000+03:00

Menomatka ja 1. päivä

Viimeinkin koitti se aika suvea, jolloin voi jättää taakseen kaikki arjen kiireet ja vouhotukset, ja aloittaa loman kiireet ja vouhotukset. Tänäkin vuonna on lomalla aiheena uusi kultaretki Kutturan maisemiin.

Matkavalmistelut alkoivat jo juhannuksena, jolloin alkoi valinta ja pakkaaminen. Piti miettiä, mitä ottaa mukaan ja mitä oikeasti tarvitaan. Lienee joku modernin ajan matkatavaroiden kuljettamisen helpotus syynä siihen, että mukana on useimmin enemmän kuin tarpeellinen määrä tavaraa ja kilkettä. Onneksi on olemassa selvät rajat, joihin kaikki mukaanotettava pitää saada sopimaan, ja rajat muodostuvat autoteollisuudessa valmistetusta raudasta sekä rekisteriotteelle merkitystä kokonaispainosta.

Matkalle kuitenkin lähdetään osittain unohtamaan asioita, ja täällä tuhannen kilometrin päässä yleensä on hyvä hetki huomata tuon toimivuus siinä vaiheessa, kun etsii välijohtoa tai hammasharjaa.

Matkaan kuitenkin lähdettiin iltapäivästä. Hieman eri reittiä ajaakseni ajattelin poiketa Siurualla katsomassa EU:n vanhinta kalliota, ja tällä tarkoitan sitä ihan kirjaimellisesti. Valitettavasti sää oli kohteessa sen verran kostea, että varsinainen sijainti jäi metsään, sorakuopan taakse odottamaan uutta etsintäkertaa.

Tuosta matka jatkui Ranuan kautta Rovaniemelle, josta niin tutuksi tullutta, monta kertaa ajettua reittiä pitkin kohti Saariselkää. Tänä vuonna majoitun Moitakuruun, joka on yksi kahden hengen majoitusmuoto, eli näin yksinään liikkuvalle sopiva niin tarpeen, kuin sekä kukkaron että kodinhoidollisten tapojen kannalta.

Toki tuossa välissä piti ottaa pienet neuvoa antavat apuhuiloot. Kun 07 aamulla on lähtenyt liikkeelle ensimmäisen kerran makuulta ja jatkanut siitä klo 14 liikkeelle autolla, ja ajanut siitä 07 asti aamulla, niin pitää siihen väliin yksi torkkutauko muiden tankkaus- ja tyhjennystaukojen lisäksi sovittaa. Näin jälkikäteen pitää todeta, että Suomen suvinen sää tuo pieniä haasteita penkissä torkkumiseen, kun näillä leveysasteilla ei oikein voi hyvällä omallatunnolla sanoa klo 24 ja 06 väliin ajoittuvaa ajankohtaa 'pimeäksi', vaikka siitä muuten voi käyttää termiä 'yö'. Hieman valoisuus laskee ja siihen kohtaan olisi suotavaa kohdistaa vuorokautinen lepohetki.

Yksi perinne on, josta on mahdotonta luopua: perillä pitää matkan jälkeen vaihtaa sopivaa vaatetusta ja mennä joen rantaan hetkeksi huuhtomaan päästä matkan hulinat ja vauhdin kajotus korvien välistä. On hyvä vain olla hetki hiljaa, ja kuunnella, miten rengasmeteliin ja kohinaan tottuneet korvat alkavat hiljaa, mutta niin takuuvarmasti, kuulla uusia luonnonmukaisia ääniä, jotka lopulta saavat koko äänispektrin valtaansa. On uskomatonta, miten se muutama minuutti saa tuntumaan verenpaineen laskun ja sykkeen rauhoittumisen. Kun mielessään sanoo jälleen maagiset sanat 'minä olen täällä taas', niin siitä alkaa vuoden tapahtumien purkaminen. Ne valuvat kuin rankkasade syöksyränneissä, kohti siinä edessä polveilevaa puroa, joka kiviä kiertelevään tapaan akanvirtoina kaivaa uskollisesti sielusta ne kaihertavimmat ja harmittavimmat asiat liikkeelle mutavyöryksi kohti puhdasvetistä puroa, johon osuessaan ne muuttuvat ensin tummasta vaaleaksi ja lopulta laimentuen mitättömäksi siihen valtavaan vesimäärään ja lopulta kulkevat kauas pois näköpiiristä, kadoten lukemattomien kyynelten sattamana jonnekin, josta ne eivät palaa. Tiedän vain sen, että jonain päivänä pitkänkin ajan kuluttua kyyneleet palaavat uskollisesti, kunhan ovat ensin mereen päästyään vieneet mudat mennessään, ja luonnon alkeisvoimien avulla ja veden kierron puhdistamana palaavat jälleen takaisin odottamaan, koska saavun saman joen penkalle valuttamaan uutta vuoden aikana tullutta mutaa joen puhdistettavaksi.

Puhdistavan riitin jälkeen on hyvä hetki käydä hotellissa aamupalalla. Sattuipa tänä vuonna tälle ensimmäiselle aamiaiselle vielä arvonlisäveron yleinen korotuspäivä, mutta ruuan alvin alennuspäivä. Lopputulos oli, että tunnin pitkän kaavan mukaan aterioitua tarjoilija toi 90 senttiä rahaa takaisin. Kysyin, että saanko seuraavankin tunnin aterioinnista 90 senttiä. Kuulemma en saa. Hetken jo toivoin saavani niin iloiselta tarjoilijalta tippiä, mutta kassajärjestelmään koodattu väärä alv-prosentti olikin lopulta palautuksen syynä.

Viimein oli laitettava asiat tärkeysjärjestykseen, eli käytävä kuittaamasssa asunnon avaimet, poikettava kaupasta hakemassa perustarvikkeita ja laitettava sauna lämpiämään. Siinä lämmitellessä oli hyvä hetki koota tietovälineistö, että saunan jälkeen sain kirjoiteltua tätä tekstiä. Näin on ensimmäinen päivä saatu suurelta osin valmiiksi. Enää on vuorossa vain pienet päiväunet, että silmissä vilistävät tien katkoviivat katoavat verkkokalvolta, ja voi huomenna alkaa uuden värimaailman katselemisen puhtain mielin ja kirkkain silmin.

Värimaailmasta vielä tähän lopuksi yksi kuva:

Kaunispäällä oli hieman sumuista. Tuossa on jotakuinkin parisenkymmentä metriä näkyvyyttä. Tuossa ei kovin paljoa värimaailmaa pääse katselemaan vielä.

Palloja ja kyyneliä

2010-01-19T20:57:00.016+02:00

Lasia on kauan koristeltu kullalla eri menetelmin. Lehtikultaa on käytetty pinnalle kuviointeihin, mutta kultaa on myös upotettu lasiin. Me kokeilimme, miten sen voisi muotin kautta ottaa lasiin kiinni ja saada muodostumaan haluttu kuvio. Nyt kappaleet on saatu hionnasta ja tässä muutama kuva kokeiluversioista.

Lasin käyttäytyminen muovatessa on puhaltajan osaamista. Erilaiset koristelumenetelmät ovat kehittyneet ajan kanssa ja monasti teknikka onkin hioutunut kokeilujen, yritysten ja erehdysten kautta. Kullan käytön erikoisuutena on esilämmitys, joka riippuu paljon lasimassan ominaisuuksista.

Kuva 1: Kaamospallo
Ensimmäinen versio oli tehdä tavallinen kaamospallo, jossa on kultahippuja lasissa kerroksessa. Tämä kuvastaa kaamoksessa nähtyä tähtitaivasta, jossa tuikkii valopilkkuja kuin kulta lasissa. Lasimassa on hyvin raidallista, kuten tuulen tuivertama maisema näyttää, kun lumi puuskana tuiskuaa.

Kuva 2: Värillinen leijona kultakruunulla
Väri lasissa muodostuu eri aineista, jotka sulavat lasimassaa kuumennettaessa pinnalle. Värin tasaisuus tulee siitä, miten ja millaista väriaine on. Liian karkeana väri jää laikukkaaksi. Tässä on käynyt juuri niin. Karkea väri ei levinnyt viivakuvion mukaan tarpeeksi, vaan tulos muistuttaa ennemmin mustepisaraa imupaperissa.

Kuva 3: Leijona
Kulta on aina ollut myös logojen suosittu materiaali. Lasiin tehtynä se on oikein näyttävä, koska lasi suurentaa kullan ominaisuuksista väriä ja määrää. Tässä ongelmaksi muodostuoi epätasainen esilämmitys, jonka johdosta osa kuviosta ei tullut täydellisesti ehjäksi. Taustana käytettiin vaalean sinistä sävyä.

Kuva 4: Leijona tummalla pohjalla
Tumma taustaväri korostaa kullan väriä ja määrää vaaleaa enemmän. Tässä on lähes sama määrä kultaa, mitä on edellisessä kuvassa - yllättävää, mutta totta punnituksen varmentamana. Esilämmitystä nostettiin 400 ºC asti, mutta sekään ei ihan kokonaan riittänyt.

Kuva 5: Lasikyynel
Kyynel-muoto tehdään lasia kuumentamalla ja venyttämällä. Omalla painollaan muodostuu luonnollisen näköinen pisara-muoto. Jos lasimassa on kovaa, joka johtuu esimerkiksi naavelipintin käyttämisestä, pisara venyy kyllä, mutta kovuus pitää pään enemmän pallo-muodossa.

Kuva 6: Kaksihippuinen lasikyynel
Kyyneleen voidaan upottaa vaikka kaksi hippua. Tässä lasimassa on edelleen liian kovaa, josta syystä hiput ovat kuin varressa roikkumassa. Psara-muotoon tarvittaisiin notkeampaa lasimassaa.

Kehittely kuitenkin jatkuu ja nyt on jo uudet menetelmät valittu seuraavaan testiin kevään aikana. Kultaa tässä on jonkin verran kulunut, mutta aina oppirahat pitää maksaa. Onneksi Lapin maaperässä on edelleen kultaa, jota jälleen kesällä mennä etsimään koruja varten.

Uusi muotti käytössä

2009-12-12T17:17:00.000+02:00

Ehdottomasti ensimmäiseksi pitää sanoa, että on meillä hyvä lasinpuhaltaja. Näin automaation ja koneellisen tuotannon aikana on miellyttävää katsella, miten käsityön ammattilainen toimii, ja kuitenkaan mikään kone ei pysty yltämään siihen näkemykseen ja ymmärrykseen, joka käsityöläisellä on. Koneet eivät pysty pohtimaan, miten pisteestä A päästään pisteeseen B luovuutta käyttäen - harjaantunut silmä näkee sen heti. Nostaisisin hattua, jos sellainen olisi nyt päässä.

Uusi muotti oli nyt käytössä ensimmäistä kertaa ja alustavasti se näyttäisi toimivan. Muotin lisäksi olli käytössä esilämmitys, eli tavallinen sähkölevy.

Ensin valmistelin kullan muottiin. Muuttuminen vesiväripensselisedäksi auttoi, kun pienellä pensselillä sai kultahiekan muotin uurteisiin kuvioon. Muotti laitettiin keittolevylle noin viideksitoista minuutiksi lämpiämään, jona aikana muotti kullan kanssa saavutti varmaan parin sadan asteen lämpötilan. Kun sitten lasiin otettiin muotista kultaa, niin lähes kaikki tarttuivat kiinni ja kuvio onnistui erittäin hyvin. Esilämmitys on päivän sana ja avain.

Tuli sitten kokeiltua, miten kuvio onnistuu muotissa väriaineesta. Sen verran muovasin kuvaa, että leijonan kruunuksi asetin kultahipun. Lämmitys oli tässäkin avainsana ja lopputulos sen mukainen.

Kappaleet ovat ensi yön kyylääntymässä, joten kuvia niistä saan vasta sitten. Yritän jonkin kuvan ottaa ja laittaa myös nähtäväksi, tai ainakin linkit niihin sitten.

Nälkä kasvaa syödessä ja niinpä nyt on seuraava työmenetelmä suunnitteilla. Siitä llisää myöhemmin, kun hieman ensin testaan paria jippoa.

Uuden muotin valmistus

2009-12-03T20:23:00.000+02:00

Tänään alkoi uuden muotin työstäminen. Ulkoviiva-muotti ei toimi.

Peltisabloonakin toimii vähän vaihtelevasti. Se periaatteessa toimisi tasopinnan ylittävänä mallina, mutta sen käyttö on hankalaa ja kuitenkin yhdelmiä pitää korjata käsin.

Grafiittimuotista tein nyt kuviollisen mallin, jossa on reunojen sisusta kaiverrettu 0,2 - 0,3 mm syväksi uurteeksi. Kuviota on vähän vaikea hahmottaa suoraan, mutta varjon kanssa saa aika hyvän kuvan siitä silti.

Koitin, miten hengettömiä saa siihen aseteltua ja tulin siihen tulokseen, että pinseteillä laahaamalla se ei toimi. Paras tapa oli muuntua vesiväripensselisedäksi. Pieni vesiväripensseli oli paras, kun sillä sai hienosti harjattua hiput paikalleen, kun ne ensin on "kaatanut" putkesta lähes paikalleen.

Mittasin kullan määrän ja näyttäisi, että sellainen 1,0 - 1,3 g siihen menisi lopulta, jos se onnistuu. Jos kaikki koko alueelta tarttuu, niin siihen saa menemään jopa 1,6 g, mutta on oletettavaa, että lasin viskositeetin takia reuna-alueet tulevat olemaan heikompia tarttumaan. Siirappimainen neste ei ihan joka nurkkaan taivu.

Kullan unssihinta näytti tänään menneen yli 1200 USD ja yksi euro oli noin 1,50 USD. Gramman hinnaksi tulisi sen mukaan lähes 40 USD, mutta dollarin euro-kurssi pudottaa tuon alle 30 euroon.

Onneksi Lapista saatavan kullan hinta noudattaa omaa asteikkoa ja on koosta riippuen aina tuota ylempänä. Itse huuhdotun kullan hinta on toki aina yli asteikon.

Peltisabloona

2009-12-02T21:17:00.000+02:00

Toinen vaihe kultakuvioinnissa alkoi tänään. Aikanaan koitin tehdä paperista mallia, sabloonaa, jolla voisi kultahiekan kuvioida helpommin. Pahvinkin kuitumaisen ominaisuuden johdosta se ei oikein toimi, ja osittain siksi, että se ei pysy tasasena, sen reunoja ei saa tarvittavan tarkoiksi.

Ohut pelti voisi sen sijaan toimia. Toinen kullankaivaja saikin 0,3 mm paksuista peltiä kerättyä leikkuujätteestä niin, että sellainen 10 cm kanttiinsa oleva pala löytyi tasaista peltiä. Siihen piirsin, tai oikeammin naarmutin, ensin kuviota, jota sitten tussilla vahvistin. Pienet alkureiät strategisiin kohtiin ja sen jälkeen pienoisporaan kierroksia ja jyrsinterällä työstämään kuviota.

Pellistä tehtäessä sabloonaan toki pitää muistaa jättää "yhdelmiä", joilla aukkopaikkojen kohdalle saa jätettyä peltiä sen verran, että kuvio muodostuu oikein. Tuossa pitikin tussitellessa merkitä ne kohda, joista yhdelmät muodostui. Aloitusreikää tehdessä oli sitten helppo merkata leikkuun alku- ja loppupisteen siihen ensin, että osasi pysähtyä oikeassa kohdassa. Nuo kohdat pitää sitten käsivaralla täyttää oikein, kun siihen kultaa laittaa.

Tietenkin vakaa käsi auttaisi tuossa jyrsimisessä. Sain tuossa palan tehtyä malliksi, ja ... niin ... pitää toivoa, että katsojalla on sen verran mielikuvitusta, että "yhdistä pisteet"-tehtävää muistuttavasta kuviosta löytyy alkuperäinen tai vain tarkoitettu kuvio. Onneksi pellinpala on sen verran jäykkää, että se ei taipunut työstettäessä, jolloin kultaa siihen ripotellessa se pysyy tasopintaa vasten.

Saapas nähdä, mitä tuosta tulee. Nyt on tauon paikka, työstäminen "jatkuu seuraavassa numerossa".

PS: Kuviakin on otettu, niitä tulee, kunhan jotain valmista saadaan aikaan.

Kultapalloja

2009-11-28T18:31:00.005+02:00

Tänään kävimme koittamassa, miten kullasta voisi tehdä lasipallon. Tarkoitus on, että kullasta saataisiin kuvio lasipallon sisään.

Kultaa on käytetty lasin koristelussa paljon ennenkin. Lasia on voitu päällystää lehtikullalla, tai sitä on koitettu saada lasin sisään. Kultaa sisältäviä yhdisteitä on myös käytetty lasin väriaineena. Hippukultaa voi myös suoraan laittaa lasiin, koska sen sulamispiste on juuri sen verran korkea, jotta se ei lasia käsiteltäessä sula pois muodosta.

Hiput pitää toki ensin puhdistaa pinnalla olevista epäpuhtauksista ja oksideista. Jos sitä ei tee, niin kultaa käsiteltäessä niihin jäävä rasva ja muu kura joutuessaan sulan lasin kanssa kosketuksiin kaasuuntuvat ja muodostavat kuplan lasin sitään. Toki niitä kuplia joskus tehdään muotoilussa ihan tarkoituksella.

Tänään yritettiin sitä, että grafiittilevyyn kaiverrettuun uurteeseen ripoteltiin alle 0,5 mm kokoluokan kultahippuja, eli "hengettömiä". Grafiittiin oli kuvio tehty jo etukäteen, mutta kun vastaavasta tekniikasta ei ollut kokemusta, niin oletuksena tein 0,5 mm syvän kaiverruksen, jossa reunat olivat pyöristetyt. Kultahiekan saa uuretisiin helposti asemoitua, josta se olisi helpoin ottaa lasiin.

Tämä kerta meni enempi oppimisen puolelle ja pallo ei ihan täysin onnistunut lähinnä siksi, että kultaa ei saatu tarttumaan lasiin riittävän hyvin. Mutta opimme sen, että uurteita pitää madaltaa ja muotin (ja samalla kullan) esilämmitys pitää parantua, ennen kuin voi seuraavaa kertaa koittaa.

Kaikki ei mennyt ihan hukkaan. Uurteisiin laitettiin väriä, joka sitten tarttuikin helpommin lasiin. Tuolla menetelmällä saatiinkin pallo, joka on nyt kylääntymässä, eli lasikappaletta pidetään noin 500 asteen lämmössä. Siinä lasista poistuvat jännitykset ja kappale kestää käyttöä.

Kuviakin laitan, kun saan valmiin kappaleen uunista. YouTubeen tulee sitten valmistuksesta videotakin.

Tästä se sitten alkaa

2009-11-25T19:10:00.004+02:00

Viimeinkin sain itsestäni irti sen verran energiaa, että sain tämän blogittamisen aloitettua. Mielessä on olllut montakin kertaa blogittaa näitä tarinoita, mutta kun on niin hyvä keksimään (teko)syitä itselle, miksi sitä ei voisi tai jaksa aloittaa. Niin monta tarinaa on jo vuosien varrella mennyt ohi, että pari blogillista niistä jo tulisi. Pitää muistaa muistaa kirjoitella niitä, kun tulee sopiva aasinsilta.

Ajattelin, että kirjoittaisin jotain kullankaivuusta. Itse enempi harrastan kullanhuuhtomista, joka on vain sitä vaskoolin kanssa läträämistä. Kaivaminen mielletään kaivostoimintaan tai koneelliseen kaivamiseen, josta nyt on paljon keskustelua uuden lakiesityksen myötä. Jotenkin sitä maata pitää siihen vaskooliin asti saada, joten jos kaurapuuron voimalla ränniin lapiointia pitää kaivamisena, niin sitten oikeasti kaivankin. Jos kultaa on 1-2 g / m3 maata noin keskimäärin, niin 5 g koruun saa lapioida muutaman kerran. Toki vain yksi lapiollinenkin riittäisi, mutta ei ehkä meikäläisen tuurilla.

Itse kuulun vain siihen harrastuksena ja vapaa-aikana kultaa kaivavaan osaan kaikista kullankaivajista. Sääli, että näin mukavasta toiminnasta elantonsa saavat joutuvat ahtaalle.

Mietin, mitä voisin lukijoille luvata, sillä joku syy pitää toki olla, että tätä tullaan katsomaan. Onko blogista hyötyä ilman lukijoita? Mikähän olisi blogittamisen vastine filosofiselle kysymykselle siitä kaatuvan puun äänestä, jota ei olla kuulemassa suhteessa siihen, ettei kukaan ole blogia lukemassa. Tylsästä arkielämästäkään ei ilman dramaturgisia taitoja saa sen ihmeempää saippuasarjaa, ja niitä taviselämän kertomuksia löytyy ihan tarpeeksi muutenkin.

Ehkä sen voisin luvata, että täältä löytyy jotain uniikkia, kuvia, arjesta erottuvia tarinoita ja kertomuksia - niitä, jotka ilman internettiä herkästi katoavat ikuisiksi ajoiksi.